Taas on päivä vierähtänyt iltaan, tosin aamuni kesti aika vähän aikaa kun kello taisi olla lähellä 12:sta kun sängystä ylös kömmin. Myöhään meni nukkumaan menokin, elokuvaa katseltiin ja nautiskeltiin sipuja siinä samalla. Elokuva oli aika erikoinen, mutta loppujen lopuksi ihan jees, se kertoi huijarihomosta joka joutui moneen tilanteeseen ja aina jäi kiinni. Elokuva taisi olla " I love you Philip Morris", suosittelen!!! Jim Carrey oli pääosassa ja toisena oli Ewan McGregor.

Tänään on tarkoitus katsella lisää elokuvia, eilen media player kuseksi kunnolla eikä meinannut antaa mitään muuta kuin mustaa ruutua. Ääni tosin kuului, mutta eipä juuri muuta...

Eväät on illaksi ostettu, tulipa taas käytyä syömässä På Granssenilla Arnoldsin donitsisatsi ja hyvää oli, kuten toissa päivänä. Samalla Torniossa tuli ajeltua rinkiä ja matkalla koukattiin Keminmaan kautta.

Marraskuun alussa kun seuraava reissu on ajankohtainen niin täytynee lähteä kuluttamaan aikaa Ruotsin puolelle. Ehkäpä sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista ja voisi samalla ostella joululahjoja varastoon.

Tuntuu että täällä on jokatoisessa autossa lisäpitkät, eilen yritin etsiä netistä kuvaa millaiselta näyttäisi mun tulevassa autossa. Vielä ei osaa sanoa onko ne liian isot keulalle, mutta helvetin hyvän valotehon ne antavat, ja sehän se taitaa olla pääasia? Pitkää matkaa kun ajelee niin silloin täytyy olla valot kunnossa.

Maanantai alkaa häämöttää, saattaa olla että lenkkipäivä on tiedossa ja tiistaina alkaa sitten auton fiksaus myyntikuntoon. Saattaa tulla itselle uusi auto nopeasti ja ei kehtaa maksella kahdesta vakuutusmaksua.

Nyt täällä tuoksuu ruoka, kohta pääsee syömään, aika kova nälkä onkin jo tullut. Illalla ulkoilemaan, tällä hetkellä paistaa aurinko ja muutenkin ilma on hyvä. Eipä kauheasti tuule eikä ole juuri satanutkaan. Yöllä sade oli hieman kastellut maanpintaa.

Mutta nyt luovutetaan blogi tältä erää ja jatketaan toisena päivänä...

Hauskaa lauantaita, kuka ikinä oletkaan :)

Raastaja lähtee syömään ja uusi blogi tulee käyttöön vasta alkuviikosta, sekin selvisi eilen...