Tänään oli vaihteeksi lepoa tiedossa, ihan kuten aiemmin jo tätä pelkäsinkin. Polvet on aika oudon tuntuiset, vähän samaa vikaa mitä oli silloin kesäkuun alussa, toivotaan ettei sama vamma uusiutuisi, kesti parantuminen 7-10 vuorokautta ja kipu oli joka asennossa ihan älytön. Käveleminen oli todella vaikeaa, silloin vaiva paheni vasta 3 päivää juoksun jälkeen. Saas nähdä onko huoli aiheellinen, luulen ettei niin pahasti ole kipeytyneet vielä.

Eilinen lenkki olisi pitänyt jättää väliin ja tänään sitten harkita kannataako jalkoja rasittaa, ehkä tuli hieman tehtyä virhe arviointia sillä saralla. Mutta jalat on muutenkin niin tönköt että vaikea sanoa ennenkuin on ottanut juoksu askelia, missä kunnossa ne todella on. Mutta katsellaan tilannetta, otetaan sen mukaan rasitusta minkä keho kestää, mitään ei ole menetetty vielä, vastahan tämä raasto on alkamassa.

Huomenna pitää mennä ruikuttamaan lekuriin takareittä, ja yrittää hommata se lähete sinne sairaalaan. Näkee onko miehestä enää mihinkään vai laittaako ne sairaseläkkeelle jo. Eipä se mikään ihme ole, sen verran raato alkaa kroppa olla.

Uimaan pitää lähteä tossa viikolla, lupaili vähän sadetta keskiviikolle joten siinä hyvä sauma mennä räpiköimään altaaseen ja samalla kattelee bikinimimmejä, jokohan niitä nyt alkaisi siellä olemaan ;)

Äsken tuli katsottua Sub:lta Asukkaaksi BB taloon ohjelmaa, ja aika erikoisia persoonia sinne on taas pyrkimässä, osa oli kyllä ihan pihalla, suorastaan metsässä jo... Pitää harkita jaksaako alkaa seuraamaan sitä, joka vuosi on tullut katsottua 24/7 mutta nyt taitaa Raastaja luovuttaa ja antaa BB talon olla ihan omassa rauhassaan.

Eipä siinä mitään menetä, onpahan enemmän vapaa-aikaa sen johdosta, eikä tarvitse kokoaikaa olla töllön ääressä. Muutenkin on jäänyt vähemmälle seuraaminen, tosin ensikuun alussa alkaa Ketonen ja myllyrinne 3.kausi, Emmerdale, Salkkarit ja Kotikatu, niitä mä alan seurata säännöllisesti, sen verran tulee oltua tv:n orja.

Keskiviikkona tulee 8/1 megan Sonera laajakaista, asennuspäivä olikin muuttunut jonkin verran toivottavasti tuo pitää paikkansa. Nyt tämä taloyhtiön rajoitettu netti 512/512 on ihan tukossa, ei meinaa edes meseä avata, ja toinen yhtä laadukas yhteys on Saunalahden mobiililaajakaista, sillä jonkinlaisen yhteyden saa, mutta ihan vitun hidas ja pätkii. Kenenkään ei ikinä pidä tehdä 24kk sopimusta, se RAJATON nopeus on perseestä, todellinen nopeus on alle 1M jopa alle 512... Onneksi on lisäpalvelu eikä mikään kytkyliittymä, ihanaa...

Huomenna olisi taas herätys aamusta, eli 6.20 se kello tirisee ja töihin on taas raahauduttava, mutta pitennetty viikonvaihde lähestyy huimaa vauhtia ja pääsee taas ystävän luo. Johan tuo ikävä alkaa olla ihan kohtalainen, mutta kyllä sen kestää kun on pakko.

64. maaginen luku, siitä en enempää kerro, joku sen ymmärtää, mutta ei kaikki... Liittyy aiempiin poistettuihin kirjoituksiin, eli se jatkuu ja jatkuu... Mutta eipä siinä mitä näin sen oletin menevänkin, saa nähdä miten pitkään tätä oikeasti jatkuu, ehkä vuosia, ehkä viikon. Enää ei Boonuksia tule muualta kuin itse ostaen, toisaalta vähän heikentää omaa kertymää, mutta näin sen pitää mennä.

Joo eiköhän siinä tälle illalle ole vuodatusta ihan tarpeeksi, ihan hyvä fiilis, ei ole X samalla tavalla mielessä, alkaa olla yhdentekevää missä hän on ja mitä tekee. Mä taidan selvitä tästä voittajana. Ihanaa, kiitos vaan tästä kavereille ja kaukaiselle hyvälle ystävälle, toivotaan että tästä ystävyydestä kehittyy jossain vaiheessa jotain syvällisempää, mutta sen näyttää aika...

Omistetaan tästä vielä ystävälle kaunis kappale:

        Negative - Won`t let go

"When hearts are blessed with a fire and steals our faith
We decide to get rid of desires that we can't escape
How much more your tired heart can take
The time will show that our secrets won't be safe

I won't let go of things that I was dreaming
I won't let go of you, you keep me believing
and deep in my heart there's a place that I could never show to you
I won't let go of you, my dear

If we trust our love to take us to a place unknown
Even we're not sure if we could get back on our own
No way out, I am tired heart can tell
It breaks me down, it kills me

I won't let go of things that I was dreaming
I won't let go of you, you keep me believing
Deep in my heart there's a place that I could never show to you
I won't let go of you my dear

I won't let go of things that I was dreaming
I won't let go of you, you keep me believing
And deep in my heart there's a place that I could never show to you
And deep in my heart there's a place that I could never show to you
I won't let go of you my dear"

Ja huomenna lisää, jostain, vaikka tikusta raavitaan stoori jos ei muuta...